E
RYTV-hankeohjelman  talvikuulumisia

RYTV-hankeohjelman toiminta on jatkunut tammikuun ja helmikuun vaihteen yli vauhdikkaasti. Lisää hankeohjelman uutisia kuulet esimerkiksi seuraavassa Ajankohtaisessa vartissa, joka järjestetään helmikuun lopulla. 

RYTV Päätoimikunta

RYTV-päätoimikunta kokoontui ensimmäistä kertaa 6.2. ja aloituskokouksen tarkoituksena oli määritellä Päätoimikunnan tehtäviä, niiden jakoa ja toimikunnan tavoitteita. Puheenjohtajana toimii Katariina Hilke (Turun kaupunki) ja sihteerinä Annina Lehikoinen. Päätoimikunnan muina jäseninä toimivat Jani Kemppainen, Otto Alhava, Jenna Ikonen, Päivi Hietanen, Tarja Mäkeläinen, Janne Rinta-Mänty, Juha Saarentaus, Leif Granholm ja Annemari Kaaranka. 

RYTV Päätoimikunnan tehtäviin kuuluvat esimerkiksi hankeohjelman strateginen ohjaus, suhteiden luonti KIRA-alan muihin toimijoihin ja kansainvälisen standardoinnin seuraaminen.

Seuraava RYTV Päätoimikunnan kokous järjestetään maaliskuussa. 

RYTV-hankeohjelman projektien eteneminen

Iloksemme voimme ilmoittaa, että ensimmäinen RYTV-hankeohjelman projekti on siirtynyt hyväksyntäprosessiin! Geotekniikan käyttötapauskuvaus: Paaluperustukset  -projekti on nyt valmiina, ja se siirtyy odottamaan julkaisemisen hyväksyntää. Hyväksynnän julkaisuista tekee RYTV Päätoimikunta, ja hyväksytty työ julkaistaan bSF Wikissä.

Muutkin projektit ovat edenneet aikataulussa.

  • Julkaisimme tammikuun lopussa kyselyn osana Lähtötietojen harmonisoinnin esiselvitys -projektia, ja iloksemme saimme yli 60 vastausta. Kattava vastanneisuus mahdollistaa tarkemman kuvan lähtötietojen tasosta tällä hetkellä. 
  • Kansallisen infrantiedonsiirtostandardin ylläpito ja päivitys -projekti on edistynyt, ja 15.2. vuorossa on skeeman ja sen dokumentaation ensimmäisen version läpikäynti projektiryhmän kesken. 
  • Lisäksi yksi projektialoite on edennyt prosessissa: Hiltin ja Senaatin suunnittelema 

    Tekniikkakannatusten suunnittelu ja mallinnus -projektialoite lähtee jatkokehitykseen ja se on mukaan seuraavalle rahoituksenhakukierrokselle. 
    Tutustu projektialoitteeseen: Tekniikkakannatusten suunnittelu ja mallinnus (pdf)

Talo-tietosisältöjen IFC-tietomallien tiedonvaihtovaatimukset -projektin puitteissa  järjestämme kaksi avointa työpajaa. Ensimmäinen työpaja on jo 13.2. (ilmoittaudu) ja seuraava 16.3. (ilmoittaudu). Kannustamme kaikkia osallistumaan työpajoihin toimialasta riippumatta. Yhtenäiset menetelmät käyttötapauskuvauksissa ovat pohja onnistuneelle tietomallintamisen vakioinnille. 

Muuta

RYTV-hankeohjelma sai näkyvyyttä myös InfraBIM Openissa. Tiistaina 1.2. pidimme esityksen nimeltä Making Open BIM Achievable For the Entire Built Environment Life Cycle. Esityksestä tulee tallenne kotisivuillemme myöhemmin. Vastaanotto hankeohjelmalle oli hyvä ja se herätti keskusteluja kansainvälisten kollegojen kanssa. 

Seuraavaksi RYTV-hankeohjelmalle on luvassa seuraavan vaiheen kärkiprojektien määrittely. Kärkiprojektit ovat projekteja, jotka ovat tärkeitä hankeohjelman jatkamiseksi. Yhtenä kärkiprojekteista on Yhtenäiset tilaajaohjeet osa A.

RYTV-hankeohjelmaterveisin, 

Annina Lehikoinen, toimitusjohtaja
annina.lehikoinen@rakennustietomalli.fi puh. 050 5544 720

Meeri Smolander, hankekoordinaattori
meeri.smolander@rakennustietomalli.fi, puh. 050 3388 401


E
IFC-tietomallien tiedonvaihtovaatimukset -projektin avoimet työpajat 13.2. ja 16.3. AVOIMET TYÖPAJAT