E
Tietomallintamisen vakiointi ja rakentamisen teollistaminen

RYTV-hankeohjelma ja sen ajama suunnittelutietojen kansallinen vakiointi tuovat monia hyötyjä kiinteistö- ja rakentamisalan yrityksille. Talo-toimialan IFC-tietomallien tiedonvaihtovaatimukset -projekti on yksi rakentamisalan muutosta ajavista vakiointiprojekteista. Otto Alhava avaa blogikirjoituksessaan, miksi tarvitsemme suunnittelutiedon vakiointia rakentamisalan muutokseen ja mitä rakentamisen teollistaminen mahdollistaa.


Tällä hetkellä olemme jumissa rakentamisalan matalan tuottavuuden aiheuttavassa resurssitehokkuuden maailmassa, jossa rakennushankkeissa valmistettavien tuotteiden, eli eri tyyppisten rakennusten, valmistusprosesseja ei omista kukaan. Ei siis ole osapuolta, joka tietäisi esimerkiksi tietyn tyyppisen rakennuksen, kuten elementtirunkoisen kerrostalon tarkan valmistusreseptin. Yhtenä juurisyynä tilanteeseen on vallitseva osittavan ja halvimman tuoteosan ostamisen logiikka. Logiikkaan perustuen a) tuote (eli tietyn tyyppinen rakennus) pilkotaan pieniksi valmisteosiksi, ja b) näiden valmisteosien suunnitelmat ja valmistus ostetaan kilpailuttamalla halvin. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa valmistusprosessi on tosiasiassa ulkoistettu osina alaurakoitsijoille. 

Seurauksena toteutussuunnitteluna tuntemamme suunnittelutyö on hiljalleen muuttunut hankinnan mahdollistavaksi suunnitteluksi varsinaisen toteutuksessa tarvittavan suunnittelutiedon kerryttämisen sijasta. Näin ollen on loogista, että alalle on kehitetty LPS:in (Last Planner System) kaltaisia menetelmiä, jolla hallitaan alaurakoitsijoiden hallussa olevien rakennuksen osien valmistusprosessien tai pikemminkin valmistustapojen yhteensovitus. Koska työmaalla ei ole menetelmää tai tarvittavaa helppokäyttöistä teknologiaa tallettamaan valmistusprosessin kulkua (as performed-tieto) eikä osaluetteloa projektin lopputuloksesta (as build-tieto), menetetään tieto valmistusprosessista yritystasolla ja tieto tapahtumista, syistä ja seurauksista, jää mukanaolijoiden henkilökohtaiseksi kokemukseksi eli hiljaiseksi tiedoksi. Rakennusliikkeen aineetonta pääomaa, rakennustyyppikohtaista valmistusreseptiä, eli tietoa optimaalisesta valmistusprosessista, ei päivittäinen toiminta työmailla kerrytä.

Tahtituotanto on rakentamisalan merkittävä panostus ja yritys ottaa valmistusprosessi yhden osapuolen, eli pääurakoitsijan haltuun. Tahtituotannon tavoite on lyhentää radikaalisti läpimenoaikaa suunnittelemalla valmistusprosessi virtaustehokkaasti sen sijaan, että rakentamista tehdään resurssitehokkaasti urakoituna työnä. Lähtökohtaisesti viikon tahdilla toteutetuissa työmaissa ei olla tosiasiassa tehty systeemistä muutosta virtaustehokkuuteen. Esimerkiksi asuntotuotannossa, yksittäinen alaurakoitsija tekee 6-9:ää asuntoa kerrallaan eli kerroksen valmiiksi kyseisessä vaunussa määritellyn työn osalta. Käytännössä tämä on erätuotantoa, ei yksiosaista virtausta. Viikon tahti on toki lyhentänyt läpimenoaikoja useilla viikoilla tai jopa muutamilla kuukausilla, mutta syynä ei ole niinkään työn tai materiaalin virtauttaminen, vaan luppoajan vähentäminen aikataulusta. Työmaalla on keskimäärin enemmän työntekijöitä töissä kuin ennen. Vielä viikonkin tahdilla toteutetuilla työmailla on asuinkerrostalossa valtaosa työpisteistä eli asunnoista tyhjillään ja kussakin kerroksessa on töissä tyypillisesti yksi, enintään kaksi työntekijää. Kovinkaan teolliseksi ei tälläistä toimintatapaa voi kutsua, koska valtaosa työpisteistä on miehittämättä. Työskentely ei myöskään ole erityisen tehokasta, sillä tutkimusten mukaan työn tuottavuus yksittäisten rakennushenkilöiden osalta on alhainen. Läpimenoajan lyhentäminen pienentämällä tahtialuetta kerroksesta asuntoon ja lyhentämällä tahtia viikosta esimerkiksi päivään on osoittautunut hankalaksi, koska valmistusprosessia ei tunneta. Näin ollen toimivaa teollista tahtiaikataulua on yksittäiseen kohteeseen vaikeaa, ellei mahdotonta, muodostaa. Niin kauan, kun suunnitelmista puuttu tieto, mitä kaikkea tarkkaanottaen täytyy asentaa ja rakentaa asuntoon ja miten asennus tarkkaanottaen tehdään, on vaikea suunnitella työvaiheita ja tarkkoja tehtäviä. Avain tämän tilanteen muuttamiseen ja teollistamiseen löytyy nimenomaan suunnittelutavan  muutoksesta: suunnitellaan toteutussuunnitelma niistä osista, tuotteista ja materiaaleista, joita rakentaessa aiotaankin käyttää.

Suunnittelutavan muutos luo edellytykset itse rakentamisen muutokselle: rakentamistyö ja logistiikka täytyy erottaa toisistaan. Ei ole tarkoituksenmukaista teettää ammattirakentajalla logistiikan töitä, joissa tämä on amatööri. Logistiikka on oma ammattitehtävä ja se kannattaa antaa ammattilaisten hoidettavaksi. Suunnittelu on siis vietävä sellaiselle tasolle, jossa sekä työ että materiaali pystytään hankkimaan tarvittaessa erikseen.

Suunnittelutavan muutoksessa on kyse suunnittelun tarkkuustasosta (Level of Detail/Development, LoD) sekä käytetyistä suunnittelunimikkeistä. Muutosta ei ole helppo viedä eri tyyppisiin hankkeisiin, joissa voidaan suunnitella hyvinkin vajavaisin tiedoin ja hankintoja tehdä hyvinkin uniikeista tuotteista. Vakiintunut rakentaminen, jossa pääurakoitsijalla on hallussaan jonkinlainen konsepti rakennuksesta ja jossain määrin vakiintunut toimittajaverkosta, on luontainen vakioitujen suunnittelunimikkeistöjen käyttökohde. Tästä syystä on hyvä, että RYTV-kehityshankkeisiin on nostettu toistuvien rakennuskohteiden ongelmia, joita ratkotaan tavoitellen kansallista vakiointia.

Kun saamme suunnittelun vakioinnin avulla suunnittelutiedon virtaamaan suunnittelujärjestelmistä hankintajärjestelmiin ja sitten aikataulu- ja laatuohjelmistoihin, saamme myös työn ja materiaalin virtaamaan. Konkreettisesti tämä tarkoittaa, että saamme suunnittelujärjestelmistä vakioiduilla suunnittelunimikkeillä sijainti- ja rakennusjärjestelmäkohtaisen osaluettelon, jonka voimme koneellisesti rikastaa ostonimikkeiksi ja edelleen lähettää koneellisesti valmistajan tai tukun järjelmistelmiin. Valmistusprosessi koostuu näiden ostonimiketasolla määritettyjen osien ja materiaalien sijaintikohtaisesta tehtäväsisällöstä, tehtävien tekoajasta ja -järjestyksestä. Tilausten kotiinkutsut eli tahtilogistiikka saadaan tulevaisuudessa suoraan aikatauluohjelmistoista, jolloin kotiinkutsut eli materiaalivirran ohjaus tukuista tai terminaaleista työmaan työpisteelle voidaan sekin tehdä koneellisesti.

Kuvatussa tilanteessa riittävän pitkälle viety suunnittelunimikkeiden vakiointi ja detaljitaso mahdollistavat sen, että valmistusprosessi voidaan ottaa haltuun. Kun valmistusprosessi on hallinnassa, voidaan sitä ryhtyä optimoimaan esimerkiksi lisäämällä esivalmistusta. Hyvin suunniteltu on kansanperinteen mukaan puoliksi tehty. Rakentamisen teollistamisen näkökulmasta se on välttämätön ensiaskel, koska muutoin emme voi hyödyntää automatisaatiota tiedon käsittelyssä. Ensimmäisen askeleen ottamiseen on jo  kiire, koska ilman automatisaatiota on mahdotonta käsitellä tietomääriä, joita hiilijalanjälkilaskenta edellyttää – hiilikädenjäljestä puhumattakaan.


Muista myös ilmoittautua RYTV-hankeohjelman IFC-tietomallien tiedonvaihtovaatimukset -projektin työpajaan osa II: Käyttötapaustyöpaja Talo & Infra. 

Työpaja järjestetään hybridinä: Rakennustietosali, Malminkatu 16, Helsinki / Teams

Ilmoittautuminen työpajaan TÄÄLTÄ!



E
Kansallisen infran tiedonsiirtostandardin ylläpito ja päivitys -projektin tilannekatsaus