E
Talotoimialan kevään käynnistyskokous osan 1 saldoa
mennessä Etta Melander | maalis 24, 2022

talotoimialan kevään käynnistyskokous osa 1

Talotoimialan kevään käynnistyskokous järjestettiin 24.3.. Kokouksessa kävimme läpi lyhyesti organisaatiota ja organisaatiokaavion tulevia muutoksia ja Näin toimimme -dokumenttia. Enemmän keskityimme Rakennetun ympäristön tietomallintamisen vakioinnin hankeohjelmaa talo-alan näkökulmasta. Keskustelun pohjalta esimerkiksi päädyttiin siihen lopputulokseen, että ARK-RAK-TATE -pohja pitää saada kuntoon ja se saattaisi olla jo tänä vuonna mahdollista.

Kokouksen tässä osassa ei vielä päästy valitsemaan talotoimialalle puheenjohtajaa tai varapuheenjohtajaa, koska kokouksesta ilmotettiin niin nopealla aikataululla.

Talotoimialalle siis ETSITÄÄN TOIMINTAA AKTIVOIVAA HENKILÖÄ! Rooli voi olla (väliaikainen) puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, mutta pääasia olisi, että henkilö pystyisi joko tämän kevään tai vuoden aikana aktivoimaan talotoimialaa. Nämä henkilöt saavat toimistolta paljon tukea toimintaansa, joten kokonaan yksin ei tarvitse hoitaa.

Puheenjohtajan tehtäviin kuuluu kokousten valmistelu, johtoryhmän kokouksiin osallistuminen, toiminnan minimitason määrittely sekä talous- ja toimintasuunnitelmien laatiminen. Varapuheenjohtajan tehtävä on puheenjohtajan tehtävien tukeminen ja toimiminen viestinnällisenä henkilönä. Yleisesti tehtävät ovat kommunikatiivisia ja puheenjohtajistolla tulisi olla pidemmän tähtäimen ajatus toimialan toiminnasta. Tämä auttaa esimerkiksi toimintasuunnitelmien laatimisessa. Tehtävät vaativat aikaa ja ne on mahdollista toteuttaa in-kind työnä. Lisää puheenjohtajiston tehtävistä voit lukea Näin toimimme -dokumentista.

Puheenjohtajiston tehtävistä kiinnostuneet voivat olla ilmoittautua Annina Lehikoiselle.

Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan seuraavassa kokouksessa huhtikuussa. VAIKUTA KOKOUKSEN AJANKOHTAAN äänestämällä.

sisään Uutiset
# fi
E
Organisaatiotyöpajan saldoa
mennessä Etta Melander | maalis 23, 2022