E

YTV:n päivityksen tarveselvitystyöpaja IV

Rekisteröitymiset ovat suljettu

Rakennusala on useamman vuoden ajan tuonut eri näkökulmista esille YTV2012 yleisien tietomallivaatimusten kokonaisuuden päivitystarvetta. BuildingSMART Finland käynnisti tänä syksynä päivityksen tarveselvityksen ja järjestämme erilaisia työpajoja rakennusalan toiveiden kirjaamiseksi tulevaisuuden YTV-kokonaisuudelle. Kaikesta palautteesta on välittynyt se, että YTV tietomallivaatimuksien päivittäminen ajantasalle on merkittävä rakennusalan kilpailukyvylle ja tuottavuudelle. BuildingSMART Finland koordinoi YTV:n tietosisältöä ja päivittämisen tarveselvitystä. BuildingSMART Finland on Rakennustietosäätiön alaisuudessa toimiva puolueeton, suomalaisten kiinteistö- ja infra-alan omistajien ja palveluntuottajien muodostama yhteistyöfoorumi. Mukana toiminnassa ovat omistajien lisäksi laajasti suunnittelijat, urakoitsijat, ohjelmistotalot, yliopistot ja oppilaitokset sekä muut rakennusalan yritykset. Toiminnan tavoitteena on tieto-, infra- ja kaupunkimallinnuksen edistäminen Suomessa. Syksyn aikana on pidetty avoimia työpajoja aiheesta 8.10, 29.10 ja 20.11. Seuraava avoin työpaja pidetään 7.1.2019 klo 13-16 Rakennustiedossa, tässä työpajassa käsittelemme eri osa-alueiden käyttötapauksia ja niiden kuvausta. Ilmoittautumiset työpajaan anna-riitta.kallinen(at)arkcon.fi, saat samalla lisätietoja työpajasta. Olemme julkaisseet tälle päivitystarvesivustolle palautelomakkeet, joilla toivomme saavamme rakennusalalta lisätietoja YTV-kokonaisuuden päivitystarpeesta. Vastausaikaa on 15.1.2019 asti. Tämän jälkeen palautteet koostetaan ja ne huomioidaan YTV2012 päivityksen hankesuunnitelman laatimistyössä. Linkki vastauslomakkeisiin

Päivämäärä ja aika
maanantaina
7. tammikuuta 2019
13.00 16.00 UTC
Sijainti

buildingSMART Finland

Malminkatu 16 A
PL 1004
00101 Helsinki
Suomi
info@buildingsmart.fi
Hanki reittiohjeet
Järjestäjä

buildingSMART Finland

info@buildingsmart.fi