E
BIM-kouluttajat: Metropolia ammattikorkeakoulu


BIM-kouluttajat on uusi blogisarjamme, jossa esittelemme bSF-verkoston koulutuslaitoksia sekä heidän tarjoamiaan koulutuksia.  Blogisarjan avaa jäsenemme Metropolia ammattikorkeakoulu.


Metropolia ammattikorkeakoulu on järjestänyt tietomallinnuksen asiantuntijakoulutuksia jo vuodesta 2015 lähtien, ja on kasvanut Suomen suurimpien rakennusalan kouluttajien joukkoon. Esimerkiksi täydennyskoulutusten puolella jo yli 1500 rakentamisen ammattilaista on kouluttautunut Metropoliassa digitaalisen rakentamisen osaajiksi.

"Nykypäivänä koulutukselta odotetaan ohjelmisto-osaamisen kerryttämisen lisäksi muutakin. Yksi osaamistarvetta lisäävä tekijä on vuonna 2018 alkanut rakentamisen viranomaistahojen sitoutuminen tietomallipohjaiseen toimintaan. Tulevan rakentamislain määräyksissä on tästä jo kaikuja." sanotaan Metropolian omassa blogikirjoituksessa koulutuksista (1). Alunperin ajatuksena Metropolialla on ollut, että tietomallin hyödyntäminen on osa ohjelmistojen sujuvaa käyttöä, mutta "koulutuksen sisällöissä ovat sittemmin lisääntyneet tietomallipohjaisen prosessin ymmärrys, soveltaminen, avoin vuorovaikutus ja jakaminen", kertoo pitkäaikainen vastuuopettaja Päivi Jäväjä (2). Metropolialta myös korostetaan, miten tietomallikoulutuksen tärkeys ja merkitys on yhteiskunnassamme oivallettu: koulutuksella on tärkeä paikka ja vaikutus, koska alan strandardeja, ohjeita tai menetelmiä ei saada käyttöön, elleivät rakentajat laajasti osaa hyödyntää ja ymmärtää tietomalleja.

Kuten meillä buildingSMARTissa tiedämme, olemme keskellä rakennussektorin digitaalista siirtymää, johon tietomallintaminen ja sen vakiointi liittyvät tiiviisti. Rakentamishankkeissa hyödynnetään jo nyt uusia digitaalisia työkaluja ja järjestelmiä ja dataa syntyy kiihtyvään tahtiin rakennusprojektin ja rakennetun ympäristön elinkaaren eri vaiheissa. ”Vaikka uudet digitaaliset työkalut ovat tärkeitä rakentamisen tuottavuuden nostajia yksittäisissä työtehtävissä, kokonaisuuden kannalta tärkeämpää on saada tieto esteettömästi virtaamaan työkalujen välillä. Tämä myös mahdollistaa työnkulkujen automatisoinnin ja monet uudet innovatiiviset sovellukset”, sanoo Metropolian tietomallintamisen yliopettaja, tekniikan tohtori Seppo Törmä. 

Jo lähitulevaisuudessa kaavat, lupaprosessit ja päätökset tulevat olemaan tietomallimuotoisia. Esimerkiksi uusi rakentamislaki kattaa myös vaatimukset vähähiilisyydestä ja vihreä siirtymä kulkeekin alalla rinta rinnan digitalisaation kanssa ja kummatkin luovat selvän tarpeen osaamisen kehittämiselle. Metropolian kiinteistö- ja rakennusalan koulutuksessa pyritään vastaamaan digitalisaation kasvavaan rooliin rakennussektorilla. "Tietomallintamisen koulutusta laajennetaan muun muassa 4D-suunnittelun suuntaan, eli tietomallipohjaisten rakentamisaikataulujen luomiseen ja hyödyntämiseen. Uutta opetustarjontaa hahmotellaan myös vireillä olevan rakentamislain luoman muutoksen varalle. Tietomallipohjaisen rakentamisluvan haun lisäksi rakennetun ympäristön tietojärjestelmään tulee myös tehdä ilmastoselvitys sekä laatia materiaaliseloste." sanotaan Metropolian blogitekstissä (1).

Metropolian tuorein koulutusavaus on englanniksi opetettava YAMK-tutkinto Computing in Construction, jonka ensimmäiselle vuosikurssille voi hakea yhteishaussa 2023 (3). "Rakentamisen ohjelmistokehitysosaamista kasvattavassa ohjelmassa perehdytään rakentamisen tietoteknisiin malleihin, formaatteihin ja datasisältöihin sekä niihin liittyviin ohjelmistotyökaluihin. Opetuksessa käsiteltävässä sisällössä painottuvat muun muassa openBIM-standardit, digitaliset kaksoset, sensori- ja kartoitusdata sekä tekoälyteknologiat kuten koneoppiminen, automaattinen päättely ja tietämysgraafit. 

”Uskon, että tästä YAMK-ohjelmasta valmistuneilla opiskelijoilla on hyvät mahdollisuudet työllistyä asiantuntijatehtäviin rakentamiseen liittyvien innovatiivisten työkalujen ja palvelujen kehittämisen parissa”, Törmä toteaa." (1). Metropolialla koulutuksiin toivotetaan tervetulleiksi erityisesti ne rakennusalan ammattilaiset, joiden perusopintoihin tietomallintamiseen liittyvät asiat eivät ole kuuluneet.




1:  Metropolian blogiteksti "Tietomallikoulutus kehittyy työelämätarpeiden mukaan"

2: Päivi Jäväjän "bSF aktiivi valokeilassa -haastattelu"

3: Opintopolun sivu Computing in Construction -koulutukseen


Ilmoittaudu mukaan Metropolian tietomallikoordinaattori 2023 -koulutukseen!

Kurkkaa myös muut Metropolian järjestämät BIM-koulutukset



sisään bSF Blogi
E
bSF:n puheenjohtajan joulukolumni: Miksi autoja on olemassa?