Kohti normitettua tiedonhallintaa
mennessä Tomi Henttinen | marras 18, 2016

ristivetoa_small

Tomi Henttinen, buildingSMART Finland pj

Viisi vuotta sitten, kun kirjoitimme Yleiset tietomallivaatimukset 2012 julkaisusarjaa, olin vahvasti sitä mieltä, että standardit ovat turhaa byrokratiaa ja tietomallintamisessa on oltava hankekohtaista liikkumatilaa. Näkemykseni noudatteli yleistä rakennusalan linjaa – kukin tehköön työnsä itsensä näkökulmasta parhaalla tavalla ja toimintamallilla. IFC tiedonsiirto tuntui tukevan tätä ajattelutapaa. Suunnittelutyö voidaan tehdä millä tahansa ohjelmistolla, kunhan suunnitelma voidaan jakaa muille osapuolille IFC muodossa.

Naurahtelimme norjalaisten pilkuntarkoille propertyset määrittelyille (eihän noita kukaan ymmärrä) ja ihmettelimme mitä ihmettä britit oikein puuhastelevat (eihän tietomallia voi esittää laskentataulukkona). Samaan aikaan me suomalaiset etenimme tietomallihankkeissa voitosta voittoon. Laskimme malleista määriä, teimme tietomallipohjaista yhteensovittamista ja käytimme malleja rakentamisen aikatauluttamiseen.

Vähitellen minua on kuitenkin alkanut hieman tympiä. Tuntuu nimittäin siltä, että homma ei oikein etene. Määrittelemme aina uudelleen ja uudelleen asioita, joita olemme tehneet kymmenissä hankkeissa aiemmin. Koska hankkeet ovat kuitenkin aina olevinaan ainutkertaisia, emme tietenkään voi tehdä asioita samoin kuin edellisessä hankkeessa. Rakennusosien koodaustavat on luonnollisesti aina mietittävä uusiksi ja osapuolten tietojenhallinnan johtoajatuksena on ”minulle kätevin tapa”.

Lopulta kaikki tieto litistetään kaksiulotteiseen muotoon PDF:ksi ja paperille. Sähköiseen huoltokirjaan tallennetaan PDF:t pakattuina tiedostoina eikä kukaan keksi edes valittaa, että tieto olisi jotenkin hankalassa muodossa. Yhtäkkiä brittien vakioitu, koneluettavassa muodossa oleva laskentataulukko alkaa tuntua kaukaiselta tulevaisuuden utopialta. Siinähän tieto on tallennettu yksiselitteiseen muotoon, jossa se voidaan siirtää vaikkapa ylläpidon järjestelmiin ilman manuaalista työtä. Tämä ”utopia” on ollut pakollinen loppudokumentti julkisissa hankkeissa huhtikuusta 2016 lähtien. Siis hetkinen, eikös Brittien pitänyt olla meihin verrattuna tietomallintamisen kivikaudella?

Osallistuminen kansanväliseen työhön buildingSMART puitteissa on avannut silmiäni. Brittien lisäksi mm. epämääräisinä pitämämme eteläeurooppalaiset ovat paljastaneet todelliset karvansa. Ennakkoasenteiden vastaisesti he ovatkin varsin tehokkaita ja järjestelmällisiä. Tietomallintamisen suhteen vaatimustaso on nostettu meikäläisittäin arvioituna taivaisiin ja vaatimuksiin ollaan myös pääsemässä – kiitos standardien ja järjestelmällisen tavan toimia. Kaaoksessa näyttäisi siis olevan järjestys, tätä järjestystä kaipaisin myös suomalaiseen rakennuskulttuuriin.

Meillä Suomessa päivän teesejä ovat kokeilut ja normien purku. Mielestäni ne ovat hyviä renkejä mutta huonoja isäntiä. Nythän me käytännössä jo toteutamme kokeiluita jokaisessa hankkeessa. Mikäli kokeiluista ei opita ja hyväksi havaittuja toimintatapoja ei vakioida, eivät kokeilut johda mihinkään. Tämähän vastaa nykytilannetta. Normien purussa pitäisi olla kyse toimintaa haittaavista tai kustannuksia nostavista normeista. Tiedonhallinnan normien tavoitteena on tehostaa toimintaa eikä niitä siten pidä sekoittaa normitalkoiden purku-urakkaan. Jotta prosesseja ja tiedonkäsittelyä voidaan digitalisoida, tarvitaan kurinalaisuutta. Käytännössä siis normeja.

Olisiko meidän vähitellen syytä ottaa oppia vaikkapa ranskalaisista; vakioimalla tietomallien tietosisältöä ja muita rakentamisen tiedonhallinnan osa-alueita, saisimme haluamamme lähtötiedot aina samassa muodossa, minimoisimme tiedon muuttamiseen käytetyn ajan ja voisimme automatisoida lopputietojen tuottamisen. Näin meille jäisi enemmän aikaa patongin ja viinin nauttimiseen.


Olen nähnyt tulevaisuuden
mennessä Tero Järvinen | marras 17, 2016