E
Helsinki tehostaa sillanrakennusta mallintamalla
mennessä Juha Salmi | helmi 27, 2015

Helsingin kaupungin rakennusvirasto HKR alkoi vaatia elokuun 2014 alussa kaikkien siltojen ja taitorakenteiden mallintamista uudiskohteissa. Kalasataman ja Mustikkamaan yhdistävä Isoisänsilta on ensimmäinen kohde, jossa siltaa myös rakennetaan mallin perusteella. Se on tuonut kustannussäästöjä ja nopeuttanut mittatietojen siirtoa, mutta edellyttää urakoitsijalta uudenlaista tarkkuutta.

Urakoitsijalle on annettu Isoisänsillan tapauksessa 2D-piirustusten sijaan vain malli ja sitä täydentäviä piirustuksia. Bonuksia ja sanktioita on asetettu sen mukaan, hoitaako urakoitsija esimerkiksi aikataulujen seurantaa ja perehdytystä mallipohjaiseksi. Myös urakkakysely on lähetetty ensimmäistä kertaa mallipohjaisesti ja tilaaja on ottanut vastuun määrätietojen oikeellisuudesta.

Tarjoushinnat ovat olleet HKR:n mukaan edullisia siitä huolimatta, että piirustustuotanto on siirtynyt urakoitsijalle.

”Tämänhetkisen kokemuksen mukaan mallintaminen on tuonut kustannussäästöjä, koska urakoitsijan määräriskejä on voitu pienentää. Toivomme, että mallintaminen vähentäisi myös virheitä, kun suunnittelija joutuu karsimaan virheet uudella tavalla tarkemman suunnittelun takia. Perinteisessä piirustuksessa jäi monta kohtaa esittämättä ja virheet paljastuivat vasta työmaalla”, projektinjohtaja Ville Alajoki HKR:stä toteaa.

Isoisanilta

Kaikki Isoisänsillan rakenteet työnaikaiseine aputukineen ja -telineineen sekä siltaan liittyvät kadut ja väylät on mallinnettu. Kuva: Insinööritoimisto Pontek Oy

 

Hyödyt konkretisoituvat työmaalla

Työmaan näkökulmasta mallintamisen tärkein anti on liittynyt mittatietoihin ja rakenteiden hahmottamiseen. ”Isoisänsillan rakenne on monimutkainen, mutta rakentajan tarvitsemat mittatiedot on saatu nopeasti työmaalle. Myös rakenteiden hahmotus on ollut helpompaa kuin piirustuksista, mikä helpottaa perehdytystäkin, hankkeen tietomalli-insinööri Aki Kopra Insinööritoimisto Seppo Rantalasta kertoo.

Vaikka suunnittelijan laatima malli tarkastettu, työmaalla on vaadittu Kopran mukaan uudenlaista tarkkuutta työskentelyyn. Urakoitsija on laatinut mallin pohjalta useita piirustuksia, mutta vain urakoitsijan tilaamat teräsrakenteiden konepajapiirustukset on tarkastanut toinen osapuoli eli sillan suunnitellut Insinööritoimisto Pontek.

”Myös ohjelmistoissa on virhemarginaaleja eikä täydellistä mallia pystytä todennäköisesti koskaan rakentamaan. Oleellista on, ettei virheen suuruus ole liian iso työmaan tarkkuuteen nähden. Meidän pitäisi oppia tekemään samanvertaisia malleja eikä urakoitsijalle pitäisi olla kertomassa, miten malleja luetaan, Alajoki täydentää.

Luonnosten status esiin

HKR on mallintanut toistakymmentä siltaa ja paljon muita taitorakenteita. Liikenneviraston ohjeiden pohjalta on laadittu kaupungin oma siltojen mallinnusohje, joka on ollut käytössä syksystä 2014 lähtien. Myös katupuolella on julkaistu kohdekohtaisia mallinnusohjeita.

Kaikki nämä ohjeet pyrkivät vastaamaan siihen, mitä ja miten pitää milloinkin mallintaa. Tavoitteena on siirtyä kaupungin omista ohjeista vähitellen infra-alan yhteisiin ohjeisiin.

Tilaajan näkökulmasta haasteeksi on koettu sekin, että tietoa pantataan siinä pelossa, että luonnoksena laadittu malli saatetaan tulkita valmiiksi suunnitelmaksi. Alajoen mielestä pitäisi uskaltaa näyttää luonnoksia ja laatia useita luonnosmalleja. Niiden statuksesta tulee näkyä vain selvästi, että kyse on luonnoksista eivätkä ne ole kaikilta osin tarkkoja.

Tiedonhallinnan haasteet korostuvat Kruunusiltojen ja Pisararadan kaltaisissa hankkeissa, joissa on paljon toimijoita. ”Tilaajana meidän on ratkaistava, miten tietoa ja suunnittelua hallitaan sekä miten teknisessä kehityksessä pysytään mukana”, Alajoki tähdentää.

Mallin sisältämiä tietoja on tarkoitus hyödyntää myös ylläpidossa, mutta tarkempia laatuvaatimuksia kaivataan vielä siihen, miten esimerkiksi rakenteen kunto määritetään jollakin aikavälillä.­

TEKSTI: Kaisa Salminen

 

 

E
Espoon pilottikohteissa hyviä kokemuksia mallintamisesta
mennessä Juha Salmi | maalis 5, 2015