E
Infra-ala tehostaa tietomallien käyttöä – IM3-tiedonsiirtoformaatti käyttöön
mennessä bSF | marras 27, 2013

Infra-ala tehostaa tietomallien käyttöä – IM3-tiedonsiirtoformaatti käyttöön
Liikennevirasto ja suuret kaupungit alkavat vaatia avoimen Inframodel 3 – tiedonsiirtoformaatin (IM3) käyttöä kaikissa hankkeissaan vuoden 2014 toukokuusta lähtien. Se helpottaa tietomallin tietojen hyödyntämistä eri järjestelmissä ja vie infra-alaa lähemmäksi tietomallintamisen läpimurtoa.

Tietomallintamisen hyödyntämismahdollisuuksia infra-alalla käsiteltiin buildingSMART Finlandin ja RYM Oy:n PRE-ohjelman Infra FINBIM -hankkeen kansainvälisessä seminaarissa Espoossa 19.11.2013.

– Liikennevirasto on asettanut tavoitteekseen, että vuonna 2014 kaikki isoimmat hankkeet tilataan tietomallipohjaisesti, Liikenneviraston ylijohtaja Kari Ruohonen totesi. Hänen mukaansa tietomallinnusta käytetään suunnittelu- ja rakennusvaiheessa jo niin paljon, että asioita pitää alkaa ajatella uudella tavalla. Myös teknologia on kehittynyt; melkein jokaisella on älypuhelin tai muu laite ja avoimen tiedonsiirron edellytykset ovat yhä paremmat.

Toimintatavat muuttuvat

Tietomallintamisen kehittämispäällikklö Tiina Perttula Liikennevirastosta kertoi, että Liikennevirasto ja kaikki suuret kaupungit ovat tehneet yhteisen päätöksen vaatia uusimman Inframodel 3-tiedonsiirtoformaatin (IM3) käyttöä kaikissa alkavissa hankkeissaan 1.5.2014 alkaen.

Kansainväliseen LandXML-formaattiin perustuvan Inframodel-formaatin tavoitteena on helpottaa eri suunnittelujärjestelmien välistä ja suunnittelusta tuotantoon tapahtuvaa avointa tiedonsiirtoa. Nykyisin voimassa oleva IM2-formaatti otettiin käyttöön jo vuonna 2007, mutta Infra FINBIM:n käynnistyttyä kehitystyö on mennyt vauhdilla eteenpäin.

Pilottihankkeissa on voitu siirtää esimerkiksi suunnittelijalta mallipohjaisia tietoja suoraan työmaan järjestelmiin. Aikaisemmin tietoa on pitänyt käsitellä työmaalla monella tavalla, ja kaivinkoneiden koneohjausjärjestelmien vaatimia malleja on esimerkiksi tehty pahimmassa tapauksessa kokonaan uudestaan.

Liikennevirasto aikoo jatkossa kehittää muun muassa mallipohjaista tarjouslaskentaa. Uusi teknologia vaatii uudenlaiset toimintatavat.

– Nykyisin infrahankkeissa hukkuu paljon tietoa ja sama työ tehdään eri henkilöiden toimesta moneen kertaan. Esimerkiksi tarjousvaihe helpottuisi, jos eri henkilöt eivät laskisi samoja massoja eri tavoilla ja päätyisi erilaisiin lopputuloksiin, Perttula totesi.

Hän peräänkuulutti myös sosiaalisia innovaatioita sekä keskustelua tietosuojan ja tiedon jakamisen käytännöistä: – Haluammeko ottaa käyttöön uusia teknologioita ja toimia kuten ennenkin, vai loikata kehityksessä eteenpäin uudistamalla toimintatapoja, Perttula kysyi.

IFC-formaatti laajenee?

Inframodel-formaatin kehitystyö siirtyy jatkossa kansainvälisen, voittoa tavoittelemattoman buildingSMARTin alaisuuteen. VTT:n erikoistutkija Juha Hyvärisen mukaan tavoitteet pysyvät uudessa toimintaympäristössä ennallaan: tietoa pitää voida hyödyntää koko rakentamisen elinkaaren ajan tarjouksen teosta ylläpitoon.

– Noin 5–10 vuoden aikavälillä buildingSMARTin alla tapahtuva kehitys johtanee siihen, että talonrakentamisessa jo laajasti käytettty IFC-tiedonsiirtoformaatti kattaa myös infra-alan tarpeet, Hyvärinen arvioi.

Tietomallintamisen läpimurto infra-alalla on muutenkin monivaiheinen prosessi. Esimerkiksi liikennevirastolla on muiden isojen infran haltijoiden tapaan rekistereissään paljon tietoa, jonka mallintaminen vie vuosia. Kunnossapitopuolella tietomalleja ollaan ottamassa käyttöön, ylläpidon ratkaisuja vasta mietitään.

Koulutusjärjestelmätkin vaativat kehittämistä, koska alalle ei voida kouluttaa pelkästään nuoria tietomalliosaajia. Yhteistyössä alan korkeakoulujen ja yritysten kanssa on kehitetty infra-alan oppisopimustyylinen BIM-koulutus, joka alkaa vuoden 2014 alussa. Sitä koskeva hakuaika päättyy marraskuun lopussa.

KATSO VIDEOT:

Tietomallintaminen Espoon pilottikohteissa http://youtu.be/VzQiHibuPYo
Tietomallipohjainen tuotanto ja laadunvarmistus ratatyömaalla https://www.youtube.com/watch?v=CBAXmFLIyOo

LISÄTIETOJA:

Katso buildingSmart / Infra FINBIM –seminaarin esitykset:
buildingsmart.fi
www.buildingsmart.fi

Tiina Perttula, liikennevirasto, tiina.perttula@liikennevirasto.fi, puh. p. 040 517 6789

Juha Hyvärinen, VTT, juha.hyvarinen@vtt.fi, puh. (09) 456 4579

Infra-alan oppisopimustyylinen BIM-koulutus:

www.metropolia.fi/raki/oppisopimustyyppinen
www.tamk.fi/taydennyskoulutus/
www.oulu.fi/taydennyskoulutus/

E
BuildingSMART Finland inframallintamisen kehittämisfoorumiksi
mennessä bSF | maalis 15, 2014