Vesihuollon BIM tiekartta 2025 -hanke
mennessä Etta Melander | loka 5, 2021

Vesihuollon BIM tiekartta 2025 -kehityshankkeen tarkoituksena on edistää BIM-mallien käyttöönottoa vesihuollon toimialalla. Hanke tehtiin yhteistyössä monien toimijoiden, kuten BuildingSMART Finlandin ja Vesilaitosyhdistyksen, kanssa ja työskentely toteutettiin ohjausryhmän kokouksissa sekä kahdessa virtuaalisessa työpajassa.

Tiekartta-hankkeen tuloksena saatiin selville merkittävimmät keinot, joilla tietomallinnuksen käyttöä voidaan parantaa ja yleistää vesihuoltoalalla. Hanke on osa jatkuvaa kehitystyötä ja työn tavoitteena oli tiedon kulkeminen sujuvasti ja muuttumattomana. Suurimmiksi haasteiksi organisaatioiden sisällä osoittautui prosessien epäyhtenäisyys, tietomallien hyödyntämättä jättäminen sekä riittämätön kommunikaatio toimijoiden välillä.

Tiekartta on suunnitelma, joka ohjaa toimintoja yhteisesti sovittuja tavoitteita kohti. Hankkeen aikana tunnistettiin BIM-tietomallinnuksen nykytila ja laadittiin tavoitteet, joihin pyritään seuraavan viiden vuoden aikana. Tiekartan viisi pääteemaa ovat yhteistyö, sitoutuminen, tiedonsiirto ja rajapinnat, standardit ja ohjeistot sekä osaaminen. Vuonna 2025 tavoitteiden toteutumista on syytä tarkastella ja arvioida sekä käynnistää uusi vesihuollon tietomallinnuksen tiekartta -hanke. Osa tavoitteista on kunnianhimoisia ja tiukkoja, eikä kaikkien oleteta toteutuvan vuoteen 2025 mennessä.

Vesihuollon BIM tiekartta 2025

Vesihuollon BIM tiekartta 2025_Raportti


Rakennustietomalli Oy:n toimitusjohtajaksi Annina Lehikoinen
mennessä Tommi Arola | elo 13, 2021